POHDINTAA SUKUNIMESTÄ

Monia morsiamia mietityttää tulevan avioliiton myötä oman sukunimen kohtalo. Perinteisin vaihtoehto naiselle on ottaa tulevan aviomiehen sukunimi. Nykyään näkee naisilla myös paljon kaksiosaisia sukunimiä, joissa on morsiamen ja sulhasen sukunimet väliviivalla yhdistettynä. Nouseva trendi tuntuu olevan kokonaan uuden yhteisen sukunimen keksiminen, tai vanhemman omasta suvusta jo löytyvän sukunimen ottaminen. Tietenkin kumpikin aviopuoliso voi pitää myös oman sukunimensä.

Itselleni tämä sukunimi-asia ei ole toistaiseksi tuottanut päänvaivaa, vaan päätöksenteko on tuntunut selkeältä. Olen nimittäin ajatellut pitää oman sukunimeni. Itseasiassa olen ollut tätä mieltä jo vuosia, sillä olen pitänyt aiheesta pienen puheenkin AMK-opintojen aikaan ilmaisutaidon kurssilla, jo ennen kuin olin edes tavannut tulevaa aviomiestäni.

Perustelut valinnalleni ovat lähinnä käytännölliset; ei tarvitse vaihtaa kaikkia henkilökohtaisia kortteja ynnä muita tietoja uuden sukunimen vuoksi. Tärkein syy on kuitenkin omaan identiteettiin liittyvä; olen ollut koko ikäni Laura L ja tuntuisi yhtäkkiä todella oudolta olla Laura T. Omasta mielestäni kaksiosaiset sukunimet väliviivalla ovat useimmiten jotenkin tönkköjä, joten tätä vaihtoehtoa en koe itselleni sopivaksi.

Ainoa syy miksi voisin vaihtaa oman sukunimeni on se, että koko perheellä olisi sama sukunimi, jos joskus lapsia saamme. Tiedän kuitenkin tuttavapiiristäni muutamia naisia, joilla on naimisiin mennessään ollut jo lapsia, mutta ovat silti pitäneet oman sukunimensä. Tämä asia tukee omaa näkemystäni 'uskaltaa' pitää oma sukunimi.

Toisaalta olisi ihana ajatus, että koko perheellä olisi sama sukunimi. Tietysti sulhanen voisi vaihtaa nimensä morsiamen sukunimeen, mutta asiasta kysyttyäni se ei oikein miellyttänyt sulhasta. Hän on tässä asiassa perinteinen, ja toivoo myös lastemme jatkavan hänen sukunimellään.

Tällä hetkellä olen vahvasti sillä kannalla, että aion säilyttää oman sukunimeni. Kuitenkin tässä on vielä muutama kuukausi aikaa pähkäillä ja muuttaa mieltään...

Kommentit

  1. Ja voihan sukunimen vaihtaa vasta myöhemminkin. Esimerkiksi sitten, kun lapsiasia alkaa olla ajankohtainen, voi uudelleen miettiä, olisitteko sitten samannimisiä koko perhe. Mutta ei tosiaan ole mitenkään tavatonta, että perheessä on useampia sukunimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näinhän se on, että asiaa voi miettiä myöhemmin uudelleen =)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit