HÄÄMEIKKI OMIN KÄSIN

Olen päättänyt ottaa haasteen vastaan ja aion tehdä häämeikkini itse. En ole koskaan ollut toisen meikattavana, mutta näkemistäni/lukemistani huonoista kokemuksista johtuen tein päätöksen aika helposti. Haluan näyttää hääpäivänä itseltäni, joten siksi teen meikkini itse. En edes lähtenyt selvittämään lähialueeltani löytyviä meikkaajia. Sen sijaan selvitin, mitkä olisivat parhaat tuotteet häämeikin tekoon.

Tykkään meikata ja aiemmin meikkasinkin joka arkipäivä. Muutama vuosi sitten työelämä ja aikaiset aamut vähensivät arkimeikkini pikaiseen puuteriin ja ripsiväriin. Nykyään ei ole sitäkään vähää, sillä työni alkaa 4:30 ja työmatkaan täytyy varata 45 minuuttia. Siinä jää aamuisin usein hiuksetkin harjaamatta :D

Nykyisin meikkaan ehkä pari kertaa kuussa. Koen osaavani meikata aivan hyvin perusmeikin. Haasteena on luomivärit, niitä en ole kauheasti käyttänyt ja ehkäpä juuri siksi asia ei olekaan hallussa. Toinen haaste on ollut sopivien tuotteiden löytäminen kestävään häämeikkiin. Olen eri blogeista yrittänyt löytää vinkkejä hyvistä tuotteista ja sen lisäksi olen kysynyt neuvoa Kicksin myyjiltä.

Kicksiin onkin tullut laitettua melkoinen summa rahaa kuluvan vuoden aikana, kun olen ryhtynyt hankkimaan tuotteita häämeikkiin. Voisin sanoa, että tässä ei ainakaan säästä rahaa verrattuna siihen, että menisin ammattilaiselle meikattavaksi. On tullut ostettua meikkivoidetta, primeria, kiinnityssuihketta, huulipunia, varjostus- ja korostustuotteita ja tietysti uusia siveltimiä.

Vuoden mittaan olen testannut ostamiani tuotteita, ja hyviksi olen kokenut etenkin Urban Decayn Chill setting sprayn ja Lancomen Teint Idole Ultra Wear -meikkivoiteen. Koen tuotteiden pysyvyyden erittäin hyväksi, eikä rasvoittuva ihoni ala kiiltelemään juuri lainkaan päivän aikana. Lisäksi Jeffree Starin Liquid Lipstickit pysyvät huulilla erittäin hyvin, paitsi rasvainen ruoka liuottaa värin pois. Lisäksi tuo huulipuna on hieman kuivattava, joten jotain kikkoja sen käyttöön pitäisi keksiä.

Koemeikin olen tehnyt vain kerran, mikä on siis aivan liian vähän! Häihin on enää pari kuukautta, joten nyt pitäisi laittaa siveltimet viuhumaan ja luomiväritreenit käyntiin. Lisäksi treeniä vaatii irtoripsien asettaminen oikeaan paikkaan. Koemeikin tein maaliskuussa. Lopputulos näkyy alla olevassa kuvassa, tosin ikkunasta tuleva talvinen valo syö lähes kaiken tuosta kuvasta.


Kommentit

Suositut tekstit