VAIMOKOE: MAASTOPYÖRÄILIJÄN VAIMO JA AVIOLIITON AGENTIT

Polttareitani (ja myös sulhasen polttareita) vietettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Sulhanen haettiin perjantai-aamuna klo 8 minun ollessa töissä. Omat polttarini alkoivat lauantai-aamuna, kun kaasot huomasivat whatsappista minun olevan hereillä. Olin toki herännyt jo aiemmin ja syönyt rauhassa aamupalan.

Katselin sohvalla telkkaria, kun aloin kuulla ulkoa musiikin jumputusta, pian tunnistin sen omaksi tunnusbiisikseni Benny Benassi - Satisfaction. Ovikello soi ja oven takana seisoi avioliiton agentti täysin hiljaa, ojentaen minulle ensimmäisen mustan kirjekuoren.

Ensimmäisestä kuoresta paljastui pakkauslista ja vähän infoa tulevasta. Edessä olisi vaimokoe, jonka suoritettuani omaisin tietyt avioliittoa tukevat perustaidot ja voisin ottaa turvallisesti käyttöön maastopyöräilijän vaimon tittelin. Avioliiton agentit olisivat tukenani koko vaimokokeen ajan.

Rupesin heti pakkaushommiin, ja jonkin ajan päästä kaasot saapuivat apuun. Olin saanut melkein kaiken jo pakattua, joten yksi kaasoistani ryhtyi laittamaan hiuksiani. Kampauksesta tuli aivan ihana ja sen kruunasi aito kukkaseppele! Olin jo tässä vaiheessa aivan haltioissani tulevasta päivästä.

Kun kaikki oli pakattu istahdin avomersun kyytiin ja suuntasimme ensimmäiseen kohteeseen, joka oli Kyrö Distilleryn terassi. Siellä odotti herkullinen brunssi ja kaikki avioliiton agentit! Ainoastaan yksi ei päässyt paikalle. Ensiksi sain käteeni lempidrinkkini Sainion ja siirryimme nauttimaan brunssista. Syömisen ja seurustelun lomassa sain taas käteeni mustan kirjekuoren, josta paljastui biisinarvaustehtävä. Jokainen agentti oli valinnut kappaleen, jonka soidessa minun tuli arvata kuka sen on valinnut ja miksi. Tämä tehtävä oli hieno paluu muistoihin ja senkin vuoksi kiva, kun arvasin kaikki =)

Brunssin jälkeen sain taas uuden vihjeen kirjekuoressa; menisin ottamaan selvää, mitä mieheni leipätyöstä syntyy. Silmäni sidottiin ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa määränpäätä. Agentit taluttivat minut rakennukseen, joka osoittautui Isonkyrön ampumaseuran harjoitustilaksi. Siellä pääsimme polttariporukan kanssa ampumaan kivääreillä ja pistooleilla (sulhanen siis valmistaa työkseen patruunoita). Harjoituskierroksen jälkeen otimme kisan 10 laukausta kiväärillä ja 10 pistoolilla. Omaan suoritukseeni olin tyytyväinen, sillä tulin kolmanneksi. Palkintopallilla pääsin kuitenkin ykköspaikalle ja sain pokaalin muistoksi =)

Ampumisen jälkeen lähdimme taas autoilla liikkeelle. Seuraava kohde oli Seinäjoki, tarkemmin Törnävänpuisto, jossa sulhasen kanssa tapasimme ensimmäisen kerran. Ensikohtaamispaikalla minun tuli kertoa agenteille ensikohtaamisestamme. Sen jälkeen kirjekuoresta paljastui seuraava tehtävä; minun tuli kertoa ensikohtaamisestamme vähintään kymmenellä lauseella käyttäen vähintään 10 listalle laitettua sanaa. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, tulisi tarina räpätä biittiin! Tämä oli aivan täydellinen tehtävä minulle! Lyricsit syntyivät hetken mietinnän jälkeen ja ennen räpäytystä jännitti hulluna, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti yksi huippuhetkistä polttareissani =) Onneksi tästä on videomateriaalia muistona!

Seuraavaksi hengailimme hetken Törnävänpuistossa ennen kuin lähdimme syömään Äärellä kuppi + kattila -ravintolaan. Ravintolassa söimme pitkän kaavan mukaan ja ruoka oli niin herkullista!
Ruokailun jälkeen käväisimme terassilla yksillä, ennen kuin suuntasimme autoilla seuraavaan paikkaan. Saavuimme Maatilamatkailu Ilomäen tilalle, jossa hyppäsimme traktorin peräkärrylle olkipaalien päälle. Pienen matkan päässä sain tutustua kahteen söpöön lampaaseen. Kirjekuoresta paljastunut tehtävä, jossa pitäisi tehdä kompromisseja ja hallita kaaosta, osoittautui lammasagilityksi! Eli ei muutakun lampaalle riimu päähän ja radalle! Lampaalla oli selkeästi omaa tahtoa, mutta hienosti suoriuduttiin radasta.

Seuraavaksi lähdimme käymään kaupassa. Uudesta kirjekuoresta löytyi 5 euroa rahaa ja ohjeet ostaa jotain, mitä maastopyöräilijä tarvitsee lenkillään. Myöhemmin esittelin ostokseni ja kerroin miksi ne valitsin.

Kauppareissun jälkeen pääsimme lopulliseen määränpäähän eli mökille Kalajärvelle. Mökki oli tosi siisti ja ilmastointi pelasi, mikä oli mahtavaa helteisen päivän päätteeksi. Yksi kavereistani oli tuonut työsuhde-etuna meille aika speciaalia likööriä! Muuten alkoholimeiningit jäivät illalla aika maltillisiksi, vaikka melkomoinen juomavalikoima minua varten olikin hommattu.

Laitoimme saunaan tulet ja lähdimme rantaan suppailemaan ja soutelemaan. Vesihommien jälkeen herkuttelimme ja söimme itse tehdyt hampparit! Siinä vaiheessa rupesi minulla silmäluomet painamaan sen verran, että siirryin nukkumaan muiden jäädessä vielä valveille.


Aamulla heräsin ensimmäisenä melko aikaisin. Odottelin, että mitäs seuraavaksi tapahtuu, kun ei ruvennut aamupalaa ilmestymään pöytään :D Minulle olikin järjestetty aamuksi saunarakennukseen kuumakivihieronta! Se oli ihanan rentouttava kokemus. Vajaan tunnin hieronnan jälkeen herkullinen aamupala oli katettu terassille.

Aamupalan päätteeksi minulle kerrottiin, että vaimokoe on tullut päätökseen ja olen läpäissyt sen. Sain todistuksen merkiksi siitä, että voin jatkossa käyttää nimikettä maastopyöräilijän vaimo!

Sitten olikin aika lähteä mökiltä kohti kotia - polttarit olivat tulossa päätökseen.

Polttareissani oli yllä kuvaillun lisäksi paljon muutakin sisältöä, mutta en nyt kaikkea tähän postaukseen kirjoita. Eiköhän asiat pysy mielessäni, kun aina voi palata selailemaan satoja kuvia, kymmeniä videoita ja polttarikansion sisältöä =)

Polttareista on nyt 4 viikkoa ja edelleen ne ovat mielessä lähes päivittäin. Polttarini olivat niin ihanat ja kaikin puolin minun näköiseni. Kaasot olivat selkeästi nähneet kovasti vaivaa keksiessään ihan mahtavia aktiviteettejä, joissa pääsi nauttimaan ja haastamaan itseään. Tärkeintä oli, että kaikki läheisimmät ystäväni olivat paikalla. En osaa edes sanoa kuinka kiitollinen olen aivan täydellisistä polttareitani! Suuret kiitokset mukana olleille!

Kommentit

  1. Hei, onko vihreät servetit mistä? Oikein kauniit ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit