EI HÄÄASKARTELULLE


Hääkoristelussamme haluaisin välttää leikkaa-liimaa -askartelua. Tykkään toki askarrella esimerkiksi joulukortteja ja välillä muutakin. Kuitenkin koen häiden olevan sen verran arvokas juhla, että haluan jättää kaikenlaisen askartelun hääkoristeluistamme pois. Tiettyihin hääteemoihin askartelu ja kotikutoisuus tietenkin sopii, esimerkkinä maalaisromanttinen teema, joka tuntuu tällä hetkellä olevan erittäin suosittu.

Toivon juhlapaikkamme koristelun olevan hillitty ja elegantti. Siksi haluankin käyttää juhlatilamme koristelussa yksinkertaisia elementtejä, kuten kauniita tuikkukippoja ja aitoja kukkia. Lisäksi haluan häidemme paperituotteiden olevan graafiselta ilmeeltään keskenään yhteensopivia, eli tässä luotamme painotalon apuun.

Häihin on kuitenkin vielä vuosi aikaa, joten mieli voi asian suhteen muuttua. Toivon kuitenkin omien ja läheisteni hermojen säilymisen vuoksi, että mitään hulluja askarteluprojekteja ei keksitä. Tekemistä tulee kuitenkin olemaan riittävästi mm. leivontapuolella, jonka suhteen kaikenlaisia ideoita on jo mielessä!

Kommentit

  1. Löysin blogisi juuri ja jään ehdottomasti seurailemaan :) Itsellä vähän samat fiilikset askartelun suhteen - yleensä pidän itse tehdyistä jutuista, mutta häihin liittyen toivoisin tietynlaista arvokkuutta, joka tällaisista leikkaa-liimaa toteutuksista usein puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini! Samansuuntaiset ajatuksen meillä siis askartelun suhteen.

      Sullakin näyttää olevan hääblogi, täytyy käydä kurkkaamassa =)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit